Tim – Aviciin elämäkerta julkaistaan Suomessa 16. marraskuuta
15.1.2021
Avicii, oikealta nimeltään Tim Bergling, oli musiikillinen visionääri, jonka melodiantaju nousi määrittämään kokonaista aikakautta, kun ruotsalainen ja yleisemmin eurooppalainen housemusiikki valloitti maailman 2010-luvulla.
Bergling oli myös herkkä ja sisäänpäin kääntynyt nuorukainen, jonka oli uransa ja suosionsa takia pakko yrittää kasvaa aikuiseksi epäinhimillisen nopeasti. Takana oli jo useampi sairaalan ensiapuun ja osastohoitoon päätynyt hätätilanne, kun hän päätti vetäytyä kiertue-elämästä kesällä 2016. Vajaat kaksi vuotta vetäytymisen jälkeen, 20. huhtikuuta 2018, Tim Bergling riisti itseltään hengen.
Tutkiva journalisti Måns Mosesson on luonut edesmenneeseen tähtituottajaan tiiviin suhteen haastattelemalla laajasti hänen sukuaan ja ystäviään sekä kollegoita musiikkiteollisuudessa. Elämäkerta kuvaa Tim Berglingiä ja hänen henkistä etsintäänsä rehellisesti. Myös hänen ongelmansa ja haasteensa käsitellään avoimesti.
”On miltei mahdotonta hahmottaa, miten merkittävän ja suuren jäljen Tim Bergling jätti paitsi koko musiikkiteollisuuteen, myös planeetan eri kolkissa asuviin ihailijoihinsa. Måns Mosesson kulki kirjaa tehdessään Berglingin jalanjäljissä ympäri maailmaa Tukholman lapsuuden maisemista Miamiin, Ibizalle ja Los Angelesiin. Matka piti tehdä, jotta taiteilijan elämästä saatiin piirrettyä mahdollisimman syväluotaava ja monitahoinen kuva”, elämäkerran ruotsalaisen alkuteoksen kustantaja Kerstin Almegård sanoo.
Måns Mosesson on ruotsalainen tutkiva toimittaja. Hän on saanut kotimaansa merkittävimpiä journalistipalkintoja, kuten Ikarosprisetin ja Stora Journalistprisetin sekä lisäksi Prix Italian kansainvälisen palkinnon. Nykyisin Mosesson työskentelee Ruotsin suurimmassa sanomalehdessä Dagens Nyheterissa.Taustaltaan hän on Sveriges Radion dokumenttituottaja.
Kaikki kirjasta kertyvät Berglingin perheen tekijänpalkkiot ohjataan Tim Bergling säätiölle (Tim Bergling Foundation). Perhe perusti säätiön Tim Berglingin kuoleman jälkeen ja sen tarkoitus on kerätä rahaa mielenterveystyöhön ja itsemurhien ehkäisyyn.
Kirjan suomalainen kustantaja Johnny Kniga on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä.