TIEDOTE: Johnny Kniga tukee Madventures-reissukansan avustustyötä Nepalissa

27.5.2015

Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ovat hakeneet vauhtinsa rinkka selässä maailmalta, muun muassa Nepalista. He haluavat auttaa niitä ihmisiä, jotka ovat jakaneet heille omastaan ja olleet vieraanvaraisia. On selvää, että kundien kustantaja Johnny Kniga haluaa olla mukana auttamassa, kertoo kustantaja Jaakko Pietiläinen.  

Johnny Kniga lahjoitti avustuskeräykseen osan ensi syksynä ilmestyvän Mad Success -kirjan markkinointibudjetista. Lisäksi kustantamo tukee pitkäjänteistä avustustyötä lahjoittamalla jokaisesta myydystä kirjasta yhden euron Nepalin maanjäristyksessä tuhoutuneen Lamagaunin vuoristokylän jälleenrakennukseen.

Rantala ja Milonoff organisoivat keräyksen heti ensimmäisen maanjäristyksen jälkeen. Matkaan on saatettu jo kaksi avustuslähetystä ja kolmas lähtee lähipäivinä.

Ihmisten auttamishalu yllätti Rantalan ja Milonoffin.

– Lähetimme tarvikkeita viisinkertaisen määrän edelliseen verrattuna. Reilun 1500 kilon satsissa oli mm. telttojen ja makuupussien lisäksi peittoja, vedenpuhdistustarvikkeita ja valaisimia. Eilen saimme kuulla, että lähetys on saapunut perille, iloitsee Milonoff.   

Johnny Knigan lisäksi Madventuresin kanssa ovat yhteistyössä AC-Sanafor, Bassomedia, Danakosha Aid, Fida, Finn-Savotta, Halti, Motonet, Posti, Retki, Savotta, UPS, Vandernet, Varusteleka, Varuste.net sekä kasvava joukko yksityisiä ihmisiä.  

Madventures on tv-ohjelmaformaatti, kirjasarja ja globaali kulttuurivaikuttamisen muoto. Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ovat kirjoittaneet teokset Madventures – Kansainvälisen seikkailijan opas (2007), Mad Cook – Kulinaristinen seikkailukirja (2010), Mad World – Seikkailijan Atlas (2011), Mad Manners – Seikkailijan etiketti (2012), Madventures – Uusi kansainvälisen seikkailijan opas (2013) sekä Madventures: Maailmanselitys – Seikkailijan käsikirja kaikkeen (2014). Seuraava kirja Mad Success ilmestyy syksyllä 2015. Kaksikon kansainvälisestikin palkittuja televisiotuotantoja ovat matkailuohjelma Madventures ja dokumenttiohjelma Docventures. Rantalalle ja Milonoffille myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2012.

Lisätiedot

Kustantaja Jaakko Pietiläinen, jaakko.pietilainen@johnnykniga.fi, 0400 781 348

Avustuskeräyksestä: Elise Pietarila, elise@madventures.tv, 040 537 7510