Kosmos osaksi Bonnierin kustantamoperhettä
28.6.2018
Bonnier Kirjat Suomi Oy on ostanut Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen kustantaja Mikko Aarnelta. Kauppa astuu voimaan heti.
”Saamme Kosmoksen myötä hyvän lisän kasvavaan kustannusperheeseemme. Mikko ja kumppanit ovat onnistuneet parissa vuodessa murtamaan suomalaisen kustantamisen rajoja ja löytämään uusia lukijoita. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat Paperi T:n post-alfa sekä keväällä julkaistu Anton Vanha-Majamaan Kannabiskirja”, sanoo Bonnier Kirjat Suomi Oy:n toimitusjohtaja Timo Julkunen.
Kosmos jatkaa Bonnierin itsenäisenä yksikkönä nykyisissä tiloissaan Helsingin Kalliossa. Kustantamo työllistää vakituisesti kolme ihmistä sekä lukuisan määrän freelancereita. Mikko Aarne jatkaa Kosmoksen kustantajana ja toimitusjohtajana.
”Olemme rakentaneet Kosmoksesta laatukustantamoa, joka osaa kuunnella ja antaa tilaa uusille äänille. Ennakkoluuloton ajattelu on toiminut. Olemme saaneet Kosmoksen niin hyvään nousuun, että oli tullut aika liittoutua. Bonnier on kirjallisuutta ymmärtävä perheyhtiö ja heidän avullaan voimme tarjota kirjailijoillemme sekä suuren että pienen kustantamon hyvät puolet”, iloitsee Aarne.
Lisätiedot:
Kosmos, kustantaja, toimitusjohtaja Mikko Aarne, puh. 050 585 1542, mikko.aarne@kosmoskirjat.fi
www.kosmoskirjat.fi
Bonnier Kirjat Suomi Oy, toimitusjohtaja Timo Julkunen, puh. 040 549 0434,
timo.julkunen@bonnierbooks.fi
Kosmos kehittää välineitä, joilla voi lukea toisten ajatuksia. Kirjoja. Kustantamo julkaisee vuosittain pienen, mutta laadukkaan valikoiman kotimaista kauno- ja tietokirjallisuutta.
Bonnier on perustettu vuonna 1804. Se on kasvanut pienestä kustannus- ja kirjakauppayrityksestä monikanavaiseksi kansainväliseksi mediakonserniksi. Bonnier Kirjat Suomi Oy on osa Bonnier-konsernia. Suomessa toimivat WSOY ja Johnny Kniga, Kustannusosakeyhtiö Tammi ja Readme.fi muodostavat Bonnier Kirjat Suomi Oy:n.