Johnny Knigan kevään ja kesän 2017 kirjat on julkistettu
1.12.2016
Kevään ja kesän kaunokirjallisuus
Johnny Knigan kaunokirjalliset uutuudet lunastavat lupauksen viihdyttävästä jännityksestä ja korkeasta laadusta. Odotetuin uutuus on norjalaisen Jo Nesbøn Harry Holen tarinaa jatkava Jano. Pitkään oli tarkoin varjeltu salaisuus, että Harry Holen tarina ei vielä ole ohi. Tätä karua hahmoa kaipaavien odotus palkitaan maaliskuussa, kun uusi tuhti lukupaketti vihdoin ilmestyy. Jano jatkaa siitä, mihin Hole-sarjan edellinen romaani Poliisi jäi.
Vuosi 2017 on muutenkin Nesbøn: Ensimmäinen Harry Hole -romaanin Lepakkomiehen ilmestymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 20 vuotta ja sen kunniaksi teos julkaistaan tammikuussa uudelleen Hannu Lukkarisen kuvituksen ja Nesbøn esipuheen täydentämänä. Lokakuussa Harry Holen seikkailuista päästään nauttimaan valkokankaalla, kun Lumiukko-kirjaan pohjautuva elokuva saa ensi-iltansa. Tomas Alfredsonin ohjaamassa elokuvassa Harry Holea esittää Michael Fassbender.
Huhtikuussa ilmestyy kuluvana vuona Ruotsin Dekkariakatemian vuoden parhaan rikosromaanin palkinnon saanut Malin Persson Gioliton Suurin kaikista. Teoksessa seurataan koulusurmasta syytetyn mallioppilaan Maja Norbergin oikeudenkäyntiä. Mitä Maja teki tai jätti tekemättä? Miten mallioppilaasta voi tulla valtakunnan vihatuin teini?
Malin Persson Giolito vierailee Suomessa toukokuussa 2017.
Kotimaisen panoksen Johnny Knigan ruudinkatkuiseen kaunokirjallisuuteen tuo Samuel Davidkinin toinen romaani Sodomasta pohjoiseen. Trilleri vie lukijan keskelle kansainvälistä asekauppaa, kun yhdysvaltalainen diplomaatti saa surmansa Helsingissä tarkka-ampujan luodista.
Kevään ja kesän tietokirjallisuus
Suomalaista sielunmaisemaa avaa Tommi E. Virtasen ja Suomen huutokauppakeisarin Aki Palsanmäen Suomen huutokauppakeisari – Keisarin vanhat aarteet, joka seuraa Palsanmäen matkaa suomalaisten elämän hinnoittelijana. Samalla muodostuu kuva suomalaisuudesta, kulttuurihistoriastamme ja intohimojemme kohteista. Aki antaa vinkit tavaroiden myyntiin ja ostoon ja kertoo myös millaista kylillä on liikkua moninkertaisena Venla-voittajana ja yhtenä Suomen suosituimmista tv-kasvoista.
Kai Vaalion Zombailijan pelikirja on reissukirja, joka toimii matkalla kuin roolipeli. Sen avulla lukija oppii pakkaamaan, tanssimaan, lähtemään vapaaehtoistöihin tai vaikkapa listimään torakoita ja tarantelloja. Vaikeusasteita on neljä, ja osa tehtävistä onnistuu jopa kotikorttelissa, mutta mikäli mielii suorittaa kaikki haasteet, on lähdettävä kaukomaille. Zombailijan pelikirja jatkaa Vaalion sarjakuvamuotoon tehtyjen matkakirjojen sarjaa. Hänen edellinen teoksensa Zombailut – Tummaa paahtoa valittiin Vuoden 2016 matkakirjaksi.
Johnny Knigan laadukkaiden musiikkikirjojen listaa jatkaa Mick Wallin Guns N’ Roses – Viimeiset jättiläiset, tarina anteeksipyytelemättömästä ja skandaaleita kaihtamattomasta yhtyeestä, joka nousi suosioon 80-luvun lopulla, kohosi planeetan suurimmaksi rockbändiksi ja luhistui omaan mahdottomuuteensa vielä ennen 90-luvun puoliväliä. Varsinaisesti Guns N’ Roses ei kuitenkaan koskaan lopettanut, ja hiljattain bändiin palasivat myös sen alkuperäisjäsenet basisti Duff McKagan ja kitarasankari Slash. Mick Wall oli osa yhtyeen sisäpiiriä ennen riitautumistaan laulajan Axl Rosen kanssa 90-luvun alussa. Yhtyeen muiden jäsenten kanssa hän on edelleen hyvissä väleissä, ja heitä hän on myös tuoreeltaan haastatellut kirjaan.
Kevään mielenkiintoisimpiin elämäkertoihin lukeutuu Simo Rantalaisen Tare – Mestarinyrkkeilijän muotokuva, traaginen tarina Tarmo Uusivirrasta, yhdestä Suomen parhaasta nyrkkeilijästä kautta aikain. Uusivirta oli nyrkkeilijänä poikkeuslahjakkuus, joka ei urallaan koskaan päässyt aivan niin pitkälle kuin hänen lahjansa urheilijana olisivat edellyttäneet. Myös elämä urheilun ulkopuolella oli kuoppainen, ja herkkä kamppailija päätyikin itsemurhaan vain 42-vuotiaana 90-luvun lopussa. Simo Rantalainen toimi Uusivirran managerina tämän uran loppuaikoina. Hänen ystävyytensä Uusivirran kanssa tuo kirjaan syvyyttä, jota ei suurimmasta osasta urheilukirjoja löydy.
Hieno ja ravisteleva kirja toisenlaisesta maailmasta on puolestaan Jari Vainion Viidakkotohtori – Dokoto Jalin päiväkirjat. Kirja koostuu pitkän uran maailmalla muun muassa katastrofilääkärinä tehneen Vainion päiväkirjamerkinnöistä yli kuuden vuoden ajalta. Vainio kertoo henkilökohtaisesti, millaista on työskentely alkeellisissa olosuhteissa ja millaisia koettelemuksia sota, sairaudet, korruptio ja eläimet voivat aiheuttaa. Silti teos on myös lempeä rakkaudentunnustus Afrikan luonnolle ja maanosan eri maiden ihmisille.
Selaa katalogia Issuu-palvelussa
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Viestintäpäällikkö Tuuli Leppänen
tuuli.leppanen@wsoy.fi, 040 5646 734
Tiedottaja Ari Elo
ari.elo@bonnierbooks.fi, 040 5460 235
Arvostelukappaleet:
tiedotus@wsoy.fi
Painokelpoiset kansi- ja kirjailijakuvat ovat ladattavissa Johnny Knigan verkkosivujen kuvapankista