Johnny Kniga vahvistaa kustantamistaan
12.2.2021
”Hienoa päästä tekemään töitä Johnny Knigaan. Tuon pöytään oman ammattitaitoni ja näkemykseni, mutta odotan myös innolla oppivani uutta osana tätä ryhmää. On etuoikeus työskennellä yhdessä eri rooleissa toimivien huippuammattilaisten kanssa”, sanoo Nina Karjalainen.
”Nina on loistava lisä tiimiin, juuri oikeanlainen yhdistelmä osaamista ja asennetta. Knigan viime vuosien kasvu tulee hänen myötään nousemaan entistäkin jyrkempään nousukulmaan. Tuskin maltan odottaa, että päästään käärimään hihat”, toteaa Johnny Knigan kustantaja Jaakko Pietiläinen.
Johnny Knigan toimituksessa työskentelevät Pietiläisen ja Karjalaisen lisäksi toimituspäällikkö Timo Ernamo ja kustannustoimittaja Ari Elo. Nina Karjalainen tuo monipuolisena kustannusalan ammattilaisena näkemyksensä myös kustantamon myynnin ja markkinoinnin tueksi.
Vuonna 2002 perustettu Johnny Kniga julkaisee muun muassa Maria Veitolan, Linda-Maria Roineen, Jo Nesbøn, Jonas Hassen Khemirin, Jessikka Aron, Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin sekä Mikko-Pekka Heikkisen kirjoja.
Johnny Kniga on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Kustantamoperheeseen kuuluvat myös WSOY, Tammi, Bazar, Kosmos, Readme, Docendo, Minerva ja Crime Time.