JOHNNY KNIGA ETSII UUTTA KÄRKINIMEÄ RIKOSKIRJALLISUUDEN KENTÄLLE
9.6.2015
Kolmivaiheisen kilpailun karsintoihin osallistutaan liuskan mittaisella juonitiivistelmällä, joista jatkoon valitaan kahdeksan. Semifinaalissa raadin mentoroimat kirjoittajat laativat laajemman juonitiivistelmän sekä kirjoittavat katkelman tekeillä olevasta tarinasta. Loppukilpailuun valitaan kolme kirjoittajaa, jotka kirjoittavat raadin edelleen ohjaamana romaanin aiemmin tekemänsä työn pohjalta.
Raadin puheenjohtajana Rikos-Knigassa toimii Johnny Knigan kustantaja Jaakko Pietiläinen ja sihteerinä kustannustoimittaja Timo Ernamo. Muut raadin jäsenet ovat WSOY:n käännetyn kaunokirjallisuuden ja asiaproosan kustantaja Henrikki Timgren, elokuvakäsikirjoittaja Jari Olavi Rantala, toimittaja Maria Veitola sekä muusikko Aino Venna.
Paras ja pahin käsikirjoitus palkitaan kustannussopimuksella ja rahapalkinnolla. Palkintosumma on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Voittaja julkistetaan loppuvuonna 2016 ja voittajateos julkaistaan vuoden 2017 aikana. Johnny Kniga varaa option julkaista kaikki palkitut teokset.
Lisätiedot
Kustantaja Jaakko Pietiläinen, 0400 781 348, jaakko.pietilainen@johnnykniga.fi
Kustannustoimittaja Timo Ernamo, 040 518 6708, timo.ernamo@johnnykniga.fi
Kilpailutyöt on toimitettava 14.9.2015 mennessä osoitteeseen Johnny Kniga, PL 314, 00101 Helsinki. Kuoreen teksti ”Rikos-Kniga”
Lisätietoa kilpailusta: www.johnnykniga.fi
Johnny Kniga on mm. Jo Nesbøn, Christoffer Carlssonin, Mikko-Pekka Heikkisen, Madventuresin ja Duudsonien kirjankustantaja Suomessa.