Harri Nykänen on vuonna 1953 Helsingissä syntynyt ja siellä edelleen asuva kirjailija ja kustantaja, joka pitää vasemmalla kädellä yhä kiinni alkuperäisestä rikostoimittajan ammatistaan.
Ensimmäinen kirja Kuusi katkera miljoonaa julkaistiin 1986. Esikoisensa jälkeen Nykänen kirjoittanut yli kolmekymmentä kirjaa, lähinnä dekkareita, mutta myös muutaman rikosaiheisen tietokirjan. Lisäksi hän on kirjoittanut tv-sarjoja, kunnelmia ja yhden näytelmän. Nykäsen suosittuihin Raid-romaaneihin perustuva samanniminen 12-osainen tv-sarja on edelleen kaikkien aikojen katsoituin suomalainen näytelmäsarja. Siitä on tehty myös erillinen valkokangaselokuva.
Nykänen jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 2001. Hänet on palkittu 1990 ja 2001 parhaasta jännitysromaanista Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnolla. Hän on ollut ehdolla myös Pohjoismaisen dekkaripalkinnon Lasiavaimen saajaksi.
Kirjailijantyönsä ohessa Nykänen toimii nykyisin myös kustantajana. Hän on perustajajäsen rikoskirjailijoiden muodostamassa CrimeTime osuuskunnassa.