Hyppää sisältöön

Lamppu Laamanen

Madame Krista Mikkola

Nainen, joka tunnetaan Pariisissa kutsumanimellä ”Madame Who is Who”.

Suomen tunnetuimman galleristin ja kaupunkikulttuurin säkenöivän eminenssin tarina vie lukijan kulttuurin kulisseihin ja seurapiireihin Suomessa ja maailmalla.

Kun David Bowie esittää parikymppiselle Krista Mikkolalle tanssiinkutsun, Marc Bolan ja Iggy Pop katsovat vieressä. Hieman myöhemmin hän käy kirjallisuuskeskusteluja Marguerite Duras’n kanssa.

Kaikki tämä tuntuu luonnolliselta etelähelsinkiläiseen kulttuurisukuun syntyneen ja ranskalaisen koulun käyneen Mikkolan kohdalla, joka loisti jo teini-ikäisenä prätkämimminä Helsingin yöelämässä.

70-luvun puolessa välissä Mikkola on miehensä Riki Sorsan kanssa näyttävä pari suomalaisissa kulttuuripiireissä. 80-luvulla hän sujahtaa eurooppalaiseen taide-elämään ja pyörittää kansainvälisiä gallerioita Helsingissä muun muassa Eeropekka Rislakin kanssa.

Madame Mikkola on saanut elää mielenkiintoista arkea ja tutustua suureen määrään kulttuurialan ihmisiä David Lynchistä Michelangelo Pistolettoon. Elämä ei ole ollut kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Vaikeissa tilanteissa on auttanut äidiltä peritty karjalainen elämänasenne:

”Hyvä päivä on sellainen, jossa on naurua.”

Osta teos

Lamppu Laamanen

Lamppu Laamanen on kulttuurielämää laajalti kokenut tietokirjailija, joka on kirjoittanut elämäkerrat muun muassa Miina Äkkijyrkästä, Andy McCoysta, Lloyd Libisosta ja Dave Lindholmista.

Lamppu Laamanen Lamppu Laamanen
Kuva: Petri Mast

Muut teokset