Hyppää sisältöön

Janne Huuskonen, Miro Hilden

Koukussa peukkuun

Vuosi narkomaanien elämää

Kuka tahansa voi jäädä koukkuun.

Koukussa peukkuun vie lukijansa pääkaupunkiseudun huumeiden käyttäjien arkeen tavalla, jota ei ole ennen tehty.

Janne Huuskonen ja Miro Hilden seurasivat narkomaanien elämää vuoden ajan ja tuovat nyt heidän maailmansa lukijan nähtäväksi. Me saamme kokea yhdessä käyttäjien kanssa kylmän petoksen, syvän yksinäisyyden, armottoman koukun sekä siellä täällä pilkahtavan lämmön ja ystävyyden.

Koukussa peukkuun kertoo niin huumausaineiden markkinamekanismeista ja addiktion logiikasta kuin yhteiskunnan toimista ongelman ratkaisemiseksi. Kirja kertoo ajasta, kun peukku alkoi yleistyä Suomessa ja säikäytti käyttäjätkin.

Osta teos

Janne Huuskonen Miro Hilden

Janne Huuskonen (s. 1975) on palkittu toimittaja ja kirjailija, joka on julkaissut aiemmin muun muassa tietokirjan Kultainen vasikka – Järjestäytynyt rikollisuus Suomessa (Mikko Gustafssonin kanssa) ja romaanin Täydellinen päivä. Huuskonen on Hildenin isä.

Miro Hilden (s. 1999) on helsinkiläinen journalistisesta kuvasta kiinnostunut valokuvaaja. Hildenin molemmat vanhemmat ovat käyttäneet huumeita, mutta hän ei ole koskaan nähnyt sitä itse. Hildenin katse käyttäviin on utelias ja peloton.

Janne Huuskonen Janne Huuskonen
Kuva: Veikko Somerpuro

Muut teokset