kansikuva
Suomalainen.comin hinta: 22,70 €

Harkinta-aika

Palviainen, Jukka-Pekka

Jukka-Pekka Palviaisen romaani menee suoraan asiaan. Prahassa, Jounin ja Merituulin hääpäivänä, nainen ilmoittaa jättävänsä miehensä. Hänellä on toinen. Tästä alkaa miehen kiirastuli.

Kahteen osaan jakautuva kertomus on komedian kaapuun kietaistu selviytymistarina. Rikostutkijana työskentelevä Jouni asentaa suhteittensa avulla kuuntelulaitteet Merituulin asuntoon. Kuunteleminen voi olla välillä tylsää, mutta itse tarina ei.

Lopulta herää kysymys, olisiko kannattanut puhua ja kuunnella jo hieman aiemmin.

Vapauttavaa luettavaa vakavasta aiheesta. Huumorilla, lempeästi.

Harkinta-aika

Palviainen, Jukka-Pekka

"Palviainen osaa asiansa. Harkinta-aika on herkkävaistoinen, komediallinen kertomus avioeron kokeneen miehen kohtalosta."
Kimmo Rantanen, Turun Sanomat

"Pikkukaupungin henkilögalleria on naapurin upseeria myöten viehättävän viaton. Palviainen olisikin pölkkypää, ellei hän käyttäisi vuoropuhelussa Rauman murretta.
(...)
... päällimmäiseksi tunnelmaksi jää suomalaisen pikkukaupungin kesä. Harkinta-ajan jälkeen tekeekin mieli muuttaa Raumalle."
Tommi Pietarinen, Kaleva

"Jukka-Pekka Palviaisen kolmas romaani Harkinta-aika (Johnny Kniga) on hänen toistaiseksi parhaansa.
Palviaisen tavassa kirjoittaa on edelleen paljon samaa kuin tietyillä brittikirjailijoilla, eritoten Nick Hornbyllä. Mutta nyt hän tuntuu löytäneen oman tyylinsä. Ilmaisu on napakoitunut.
(...)
Kirjailija kuvaa miehen surua ja itsesääliä varsin tummasävyisellä huumorilla. Mutta huumorilla kuitenkin, ja lämmöllä.
Vähän niin kuin eppujen Murheellisten laulujen maassa.
Janne Rantanen, Uusi Rauma

"Vaikka päähenkilö vatvookin kariutunutta avioliittoaan, ei tarina silti polje paikallaan. Palviainen on onnistunut saamaan teokseensa jännitettä, joka pitää lukijan otteessaan.

Puolen vuoden pituinen harkinta-aika päättyy kirjan lopussa ja miehelle selviää ironisesti myös yllättävä eron syy. Kolmiodraaman käsittely hylätyn miehen näkökulmasta onnistuu Palviaiselta hyvin ja suomalainen mies saa romaanissa lisää sävyjä."
Kirsi Hietanen, Salon Seudun Sanomat

"Palviainen kirjoittaa – tapansa mukaan – lempeää proosaa, jota on ilo lukea. Sympaattisten ja rosoisten hahmojen seurassa viihtyy. Jounin kertojanääni on rehellisen tragikoominen."
Terhi Rannela, Aamulehti

"Palviaisen tragikoominen, omalaatuista mustaa huumoria viljelevä romaani imaisee mukaansa."
Meidän Perhe

"Huumori on hienovireisempää kuin aiemmin ja nokkela verbaaliakrobatia on muuttunut uuvuttavasta maneerista ammattikirjailijan käyttämäksi työkaluksi."
Jussi Aurén, Satakunnan Kansa

"Jukka-Pekka Palviaisen romaani Harkinta-aika on koruton kertomus miehen elämästä eron jälkeen. Arki ei asetu uomiinsa, ja uuden tilanteen typerryttämän miehen itsekunnioitus laskee lähes pakkasen puolelle. Palviainen kirjoittaa karusti mutta ymmärtäväisesti miehen ahdingosta. Tarinan taustalla väijyy käänteinen huumorikin: tätähän se elämä on."
**** Anne Helttunen, Me Naiset

"Jukka-Pekka Palviainen on selvästikin miehen puolella kuvatessaan osuvasti ja huumorilla arjen sattumuksia, Raumaa ja raumalaisia."
Pentti Pesä, Savon Sanomat

Harkinta-aika

Palviainen, Jukka-Pekka

ISBN: 978-951-0-32920-7
Kirjastoluokka: 842
Painos: 1
Painovuosi: 2007
Sivumäärä: 218s
Koko: 210 x 147 mm

Lataa kannen kuva

Kirjailijan tuotantoa





Kesän uutuuksia

Leonard Cohen - Elämäkerta
Nadel, Ira B.
Panssarisydän
Nesbø, Jo
Vain tänne asti yltää maailma
Jaatinen, Pekka
Mitä ikinä keksitkin pelätä
Palviainen, Jukka-Pekka
Käsikirja
Schatz, Roman - Jarla, Pertti
Eagles - Take It to the Limit
Eliot, Marc
Moanin' at Midnight - Howlin' Wolfin elämä
Segrest, James - Hoffman, Mark