Blueshallituksen puheenjohtaja Riley B. King avaa sanaisen arkkunsa ja kertoo elämäntarinansa Mississippin puuvillapelloilta mustan musiikin suurlähettilääksi. Kuka oli plantaasin stara? Millainen oli hippifestivaalien escort-palvelu? Mikä on B.B. Kingin suhde kirkkoon? Jumalaan? Frank Sinatraan ja Miles Davisiin? Ja miksi Kingin kitaran nimi on Lucille?

B. B. King on Louis Armstrongin tai Duke Ellingtonin veroinen mustan musiikin jättiläinen, yli 300 päivää vuodessa edelleen tien päällä viettävä legenda, jonka sydämen sivistys on sulattanut yleisöt Memphisistä Moskovaan. Everyday I Have the Blues on myös ainutlaatuinen silminnäkijäkuvaus amerikkalaisen unelman kääntöpuolelle, mustan musiikkibisneksen raadollisuuteen 40-luvulta tähän päivään. Kingin kertojanääni on kuin hänen musiikkinsa, rehellistä, maanläheistä ja intohimoista.

”Tykkäsin siitä, että näin kitarani naisena. Halusin nähdä hänet jonain jonka vuoksi tapellaan tai jopa kuollaan. Halusin antaa hänelle täysin oman nimen ja asenteen. Totuus on, että siitä hetkestä, kun laitoin langan luudan varteen aina tähän päivään saakka, olen kääntynyt Lucillen puoleen – ja minulla on ollut kaikkiaan seitsemäntoista erilaista Lucillea – rentoutuakseni ja huojentuakseni. Rauhoitun vain ottamalla hänet käteeni ja näppäämällä äänen.” – B. B. King

B. B. King -muistelmien lisäksi David Ritz on kirjoittanut mm. menestyselämäkerran Marvin Gayesta, omaelämäkerrat Smokey Robinsonista, Etta Jamesista ja Ray Charlesista. Hänen tuotantonsa sisältää myös kaunokirjallisuutta sekä sanat Marvin Gayen ”Sexual Healing” -kappaleeseen.