kansikuva
hinta: 33,00 €

Kylmä kuolema

Thompson, Jim

Jatkoa Lumienkelit-maailmanmenestykselle

Ylikomisario Kari Vaara on muuttanut Kate-vaimoineen Kittilästä Helsinkiin Sufia Elmin tapauksen jälkeen. Vaaran onnistui selvittää somalialaisfilmitähden murha, mutta hinta oli kova: viisi kuollutta, kaksi leskeä, seitsemän orpolasta. Ja Katen keskenmeno, josta Vaara syyttää itseään.

Pakkasen saartamassa Helsingissä Kari Vaara aloittaa työnsä ”murharyhmässä”, Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä. Hän saa selvitettäväkseen sotaveteraani Arvid Lahtisen tapauksen. Epäillään, että 90-vuotias Lahtinen palveli jatkosodassa Gestapon ja Suomen valtiollisen poliisin Lappiin perustamassa keskitysleirissä. Saksa vaatii Arvidia luovutettavaksi oikeudenkäyntiin, ja Suomen sisäministeri haluaa Vaaran pitävän huolen siitä, ettei Suomi-kuva kärsi tapauksesta.

Toisaalla seurapiirikaunotar Iisa Filippov löydetään hengiltä kidutettuna. Sekä hänen rakastajansa että aviomiehensä saattavat olla syyllisiä, mutta miksi itse poliisiylijohtaja Ivalo haluaa puuttua tavanomaiseen henkirikokseen? Kun Arvid Lahtinen vielä astuu jämerästi kuvaan, mennyt ja nykyinen kohtaavat tavalla, jota kukaan ei osannut odottaa.

Tutustu kirjaan osoitteessa: http://lue.wsoy.fi/kylmakuolema/

Kylmä kuolema

Thompson, Jim

”Kirjailijan ainutlaatuinen mielikuvituksen lento yhdistettynä runsaan lähdeaineiston käyttöön takaa lopputuloksen, joka ei jätä kylmäksi.”
Savon Sanomat

”Sujuvasti kirjoittava Thompson on maailmanluokan kirjailija, joka sattuu asumaan Suomessa.”
Satakunnan Kansa

”Kirjan lopussa Thompson jättää oven niin katalasti raolleen, että lisää on tulossa, ja toivottavasti pian.”
Juha Sihto, Aamulehti

”Tämän kirjan perusteella Kari Vaara sijoittuu kiistatta poliisissa toimivien romaanihahmojen eliittiin.”
Mauri Mäkynen, Salon Seudun Sanomat

”Synkkää laatua”
Pertti Ehrnrooth, Keskisuomalainen

Kylmä kuolema

Thompson, Jim

Suomentaja: Lipponen, Tarja
Alkuperäinen nimi: Dead of Winter
ISBN: 978-951-0-35649-4
EAN: 9789510356494
Kirjastoluokka: 84.2
Painos: 1
Painovuosi: 2011
Sidosasu: Sidottu
Sivumäärä: 303s
Koko: 204 x 140 mm

Lataa kannen kuva

Kirjailijan tuotantoa






Tähän kerääntyvät saatavilla olevat kevään uutuudet - myös uutuuspokkarit!

Niin korkealla pääskyset, ettei niitä nähdä voi
Edwardson, Åke
Berliini. Oppaana Roman Schatz
Schatz, Roman
Pahkasika. Jälkeenjääneet paperit
Paretskoi, Markku
Kylmä kuolema
Thompson, Jim
Tigers Story. Teddy & The Tigersin tarina
Salmi, Janne
Aave
Nesbø, Jo
Lepakkomies
Nesbø, Jo
Varoitus
Fossum, Karin
Ennen Elvistä. Jazz, blues ja country 1900-1956
Hilamaa, Heikki - Varjus, Seppo
Valkoinen viha
Thompson, Jim
Minä näen pimeässä
Fossum, Karin
John Lennonin valkoinen flyygeli
Palviainen, Jukka-Pekka
Jimi Sero - mun tie. Läpi Smackin, Ballsin ja kosteiden vuosien etc.
Virtanen, Tommi