Meren yli, kiven sisään, nidottu
Koivukari, Tapio
Käsiraudoissa minut tänne tuotiin. Ei ole minua ennen tämmöisessä paikassa pidettykään, muutenkin olen koettanut viranomaisia vältellä.
Aaltosen Ykä on tavallinen rannikon pieneläjä: päätyökseen kalastaja, perheellinen mies. Pikkuisen on viljeltyäkin, lähinnä oman kodon tarpeisiin.
Ammattikalastajan on syytä omistaa merikelpoinen vene. Sellainen, jolla tarpeen tullen ylittää isommankin ulapan, kuten Selkämeren.
Ja Aaltosen Ykällä on: aika monta paattilastillista porukkaa tulee viedyksi meren yli Ruotsiin. Suurin osa matkalaisista on inkeriläisiä, ihmisiä, jotka pelkäävät kuollakseen passitusta Stalinin Neuvostoliittoon.
1940-luvun puolivälissä Suomen valtio suhtautui kysymykseen inkeriläisistä toisin kuin nykyään...
"... taattua koivukaria, merihenkistä, riipaisevaa ja jännittävää."
Pertti Ehrnrooth, Karjalainen
Meren yli, kiven sisään, nidottu
Koivukari, Tapio
"Teoksen rakenne ja kielellinen asu tuovat eittämättä mieleen kolme muuta arvostettua suomalaista kirjailijaa: Joni Skiftesvikin, Antti Tuurin ja jossain määrin myös Veijo Meren.
Samalla tavalla kuin Koivukarin kuvaamat kalastajat kuljettavat inkeriläisiä vaikeakulkuisten ja kivikkoisten reittien läpi, onnistuu kirjoittajakin välttämään kerronnan karikot. Häne ei mene kivelle, vaan kiven sisään, ja avaa sieltä uusia maailmoja lukijan ällisteltäväksi."
Vesa Veikkola, Länsi-Suomi
"Meren yli, kiven sisään on Koivukarin parhaita teoksia. Humaanit ja harmaan eri sävyjä luotaavat näkökulmat tulevat esille koskettavina ja havainnollisina: traaginen tarina ei jätä kylmäksi."
J. O. Hiltunen, Satakunnan Kansa
"Totesin, että jälleen olin saanut käsiini kirjan, joka pitäisi lukijansa tiukasti otteessaan. Romaanin teksti oli taattua koivukaria, merihenkistä, riipaisevaa ja jännittävää. Siinä taistelivat merten miehet niin myrskyjä kuin 'ohranan' kätyreitä vastaan pelastaakseen heimokansan ihmisiä kovan kohtalon kynsistä."
Pertti Ehrnrooth, Karjalainen
"Koivukari on, toisin kuin jotkut saaristolaiskirjailijoiksi itseään kutsuvat kynältäjät, ammattikirjailija, jonka kieli on kristallinkirkasta ja sointuvaa. Nykyajan lukijakaan ei kavahda sen vanhahtavaa sävyä, vaan antautuu kertomuksille ja kielelle, joka tunnustaa velkansa Nortamon ja Volter Kilven kaltaisille suurille kertojille.
Että joku voikin 2000-luvun Suomessa kirjoittaa näin levollista ja ennen kaikkea kaunista tekstiä."
Risto Nordell, Vene-lehti
"Koivukari on taitava sanankäyttäjä. Hänellä on korvaa ja kykyä aidoille ilmaisuille.
(...)
Merikirjojen ystävänä ihastelin elävästi kerrottua, suolanmakuista tarinaa, yksinkertaista mutta mukavasti koukuttavaa. Yksityiskohtien runsaus kielii perusteellisesta pohjatyöstä.
(...)
Tapio Koivukari on kirjoittanut hyvän, elämän makuisen kirjan. Se ei selittele."
Joni Skiftesvik, Kaleva
"Kirjaan ei kannata tarttua, jollei ole yhtään kiinnostunut historiasta. Mutta jos nauttii tarinoista, joissa historia syttyy elämään, niin Meren yli, kiven sisään -tarina on nappivalinta."
Kristina Haavisto, Uusi Rauma
"Koivukari on jälleen taidokas merenkäynnin ja meriluonnon kuvaaja. Ihmisen ympäristö, maisema ja kieli, määrittävät olemisen puitteet, elämisen tavan, suunnan ja merkityksen. Se välittyy voimakkaana Koivukarin autenttisessa tekstissä."
Hannu Waarala, Keskisuomalainen
"Romaanin minäkertojan Yrjö Aaltosen äänessä lienee menetelmän mestarilta Antti Tuurilta saatua oppia, ja eräät ilmaisut kantavat kaikuja Volter Kilvestä.
Raumalaisen puheenparren Koivukari tavoittaa romaanin harvoissa repliikeissä osuvasti, ja kylänmiehistä luotettuine tovereineen ja ilmiantajineen syntyy harvapiirteisenäkin kiintoisa kuva."
Pertti Lassila, Helsingin Sanomat
Meren yli, kiven sisään, nidottu
Koivukari, Tapio
EAN: 9789510363393
Kirjastoluokka: 84.2
Painos: 2
Painovuosi: 2009
Sidosasu: Nidottu
Sivumäärä: 206s
Koko: 197 x 130 mm
Lataa kannen kuva









Tulosta
Lähetä linkki




