kansikuva
hinta: 33,30 €

Särkynyt sielu - Marvin Gayen elämä

Ritz, David

Demoniensa kanssa kamppailleen soulsuuruuden tarina taivaan porteilta helvetin esikartanoihin.

Traagisesti isänsä ampumana vuonna 1984 menehtynyt soullegenda Marvin Gaye eli monen ikäpolvensa amerikkalaislaulajan tavoin peruuttamattomasti taivaan ja helvetin välimaastossa. Syvästi uskonnollinen Gaye ei kieltänyt ainoatakaan aistillista tarvettaan, mutta kärsi ristiriidasta ja työsti sitä taiteessaan 1960-luvun alun varhaisista Motown-hiteistään alkaen.

Gaye muistetaan samettisesta sänkykamarisoulistaan, mutta 1970-luvulla hän oli myös yksi keskeisiä mustan musiikin suunnannäyttäjiä niin kunnianhimoisena lauluntekijänä kuin kärkevän kantaaottavana lyyrikkona.

Gayen elämäkerturi David Ritz oli myös kohteensa ystävä ja laulunkirjoittajatoveri, joka oli kynäilemässä Gayen suurinta hittiä ”Sexual Healing”. Ritziltä on aiemmin suomennettu elämäkerrat B. B. Kingistä ja Ray Charlesista.

Särkynyt sielu - Marvin Gayen elämä

Ritz, David

Suomentaja: Kuloniemi, Esa
ISBN: 978-951-0-34879-6
EAN: 9789510348796
Kirjastoluokka: 84 - KERTOMAKIRJALLISUUS
Painos: 1
Painovuosi: 2010
Sidosasu: Sidottu
Sivumäärä: 443s
Koko: 210 x 148 mm
Kannen suunnittelu: Ruokonen, Martti

Lataa kannen kuva

Kirjailijan tuotantoa



Tässä viime vuoden  10 myydyintä knigaa!

Madventures
Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku - Lahdenmäki, Ari
Mad Cook - Kulinaristinen seikkailukirja
Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku
Kalpeat sotilaat
Jaatinen, Pekka
Duudsonit - Jekkukirja
Niipola, Jani
Katseleminen
Mello, Anthony de
Kukkulan kuningas
Nesbø, Jo
Panssarisydän (Taskukniga)
Nesbø, Jo
Mad World - Seikkailijan Atlas
Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku
Cisse Häkkinen
Aaltonen, Honey
Sanat
Alanko, Ismo