kansikuva

Isä, poika ja Pyhäranta

Palviainen, Jukka-Pekka

Perjantai, isä hautaa isäänsä ja poika isoisää. Alkaa pitkä viikonloppu, jonka kuluessa suvun miesten mykkyyden salat aukeavat pikku hiljaa.

Kuin ei riittäisi että pojan vaimo jätti tämän ja äiti lähti isän luota toisen miehen matkaan, täytyy vielä kohdata isoäidin tapaturmaisesta kuolemasta alkanut, loputtoman tuntuinen väärinymmärrysten ketju.

Oudointa tässä murheellisten laulujen kertomuksessa on, ettei se ole ahdistava. Vaikka Palviainen käsittelee vakavia aiheita ja teemoja, hän aiemmasta tuotannostaan tutuin humoristisin keinoin kykenee keventämään tunnelmaa juuri sopivasti: lukija hymähtelee tarinalle toivoen samalla, että eläkkeellä oleva hammaslääkäri-isä antaisi edes hieman armoa itselleen, pojalleen ja läheisilleen.

Isä, poika ja Pyhäranta on huikeiden kuvien kuljetusta halki 60 vuoden, tekijänsä syvällisin romaani ja uran pääteos – tähän mennessä.

Isä, poika ja Pyhäranta

Palviainen, Jukka-Pekka

"Jukka-Pekka Palviaisen (s. 1967) romaani on eloisa kuvaus satakuntalaisperheen elämästä. Kolmen sukupolven tarina sotien ajoista tähän päivään heijastaa koko suomalaisen yhteiskunnan elämäntavan ja aatemaailman muutoksia.
(...)
Romaani on rikas ja moninainen. Kieli on monipuolista, dialogeissa ihmiset puhuvat satakuntalaismurretta. Henkilögalleria on laaja, miesten naissuhteita on kuvattu elävästi. Myös naiset saavat äänen minäkertojina. Tapahtumia on runsaasti. Kolmen sukupolven vaiheet kuudenkymmenen vuoden aikana ovat niin kiinnostavia, että jännite säilyy läpi teoksen."
Terhikki Linnainmaa, Satakunnan Kansa

"On suorastaan ihme, että läpi teoksen juokseva alakulo ei ole masentavaa, vaikka henkilöt ovat kaikki jollain tavalla elämän satuttamia.
(...)
Tästä kirjasta ja Jukka-Pekka Palviaisesta kuullaan vielä. Jokohan tuli Finlandia-ehdokas luetuksi?"
Seppo Kämäräinen, Kainuun Sanomat

"Palviainen on aiemminkin osoittanut, että hänellä on herkkyyttä aistia ihmisten erilaisia mielenliikkeitä ja taito niitä uskottavasti kuvata. Isä, poika ja Pyhäranta vahvistaa tätä kuvaa. Se on puhutteleva romaani miesten ja sukupolvien välisistä suhteista."
Kimmo Rantanen, Turun Sanomat

"Jukka-Pekka Palviainen on jokseenkin huomaamatta kivunnut kotimaisen proosan arkirealismin etulinjaan.
(...)
Isä, poika ja Pyhäranta nostaa jälleen Palviaisen rimaa parin vuoden takaisesta erokuvauksesta Harkinta-ajasta."
Tommi Aitio, Kauppalehti Optio

"Tässä romaanissa on Palviaiselta tuttua sujuvaa, helppolukuista ja hillittyä tekstiä. Rajutkin asiat tulevat jotenkin etäännytettyinä kertojien kautta, ja lukijan päätelmille on tilaa. Kerrontaan on helppo mennä mukaan, ja romaanin edistyessä eläytyvä, luottavainen lukutapa tuntuu sopivalta.
(...)
Palviaisen romaanin vahvuuksia on vivahteikas, monipuolinen käsittelytapa, näkökulmatekniikka, jonka ansiosta ajatusten siemenet lankeavat otolliseen maahan."
Aarno Palttala, Lapin Kansa

"Ei ehkä kuulosta siltä, mutta Palviaisen tähän asti paras romaani on hauska. Pinnalta kolea mutta ytimeltään lämmin ironia kohtelee juroja päähenkilöitä suorastaan hellästi. Samalla tulee kerrotuksi varsin yhteinen suomalainen sukupolvitarina."
Merja Määttänen, Sara

Isässä, pojassa ja Pyhärannassa Palviainen kietoo traagisen ja koomisen hienosti yhteen ja tuntuu löytäneen itselleen sopivan äänensävyn. Samoin kuin Tuomas Kyrö hieman aiemmin, nyt Jukka-Pekka Palviainen on kasvanut Tervon varjosta itsenäiseksi kirjailijaksi. Se on hyvä tulevaisuuden kannalta, sillä räntäsateista marraskuuta ja vähäpuheisia mutta suustaan hyviä miehiä ei ole suomalaisessa kirjallisuudessa koskaan liikaa.
Karo Hämäläinen, Kiiltomato

"Palviaisella on kyky tarkastella asioiita lempeän ironisesti ja huumorilla ryyditettyinä. Kun elämäänsä kyllästyneiden ja tyytymättömien miesten tarina käy liian raskaaksi, onnistuu kirjailija tyyliä rikkomatta käänätämään sen komediaksi. Kirjailijan teksti on sujuvaa ja dialogia on maustettu värikkäällä lounaissuomalaisella murteella."
Maarit Kangas, Länsi-Suomi

Isä, poika ja Pyhäranta on varsin miehinen kirja, jossa on erityisen herkkä pohjavire. Palviaisen tekstiä lukee ilokseen, eikä tarinasta puutu syvyyttä. Sekä isä että poika kokevat olevansa hylättyjä. Hylätyksi jäämisen tunne juontaa molemmilla lapsuudesta, jota on koskenut jonkinlainen miehisyyteen liitettävä hiljaisuus. Kun vielä vaimotkin hylkäävät, ovat miehet aivan vereslihalla ja tiedottomia sen suhteen, miten elämästä yleensä ottaen voisi selvitä. Miesten vähitellen hyväksyttyään itsensä ja toisensa alkaa matka kohti parantumista.

Palviainen on rakentanut tarinansa siten, ettei lukija kyseenalaista sen realistisuutta. Se on aikamoinen saavutus ottaen huomioon, että lopulta aika valtaisakin elämänmuutos tapahtuu muutamassa päivässä.

Isä, poika ja Pyhäranta väläyttää valoa kaiken synkkyyden keskelle olematta ylimakea positiivisuuden linnake.”
Anni-Helena Leppälä, Kansan Uutiset

"Palviainen kehittelee kypsässä romaanissaan lempeää kertojanääntä, johon on annosteltu juuri sopivan omaperäisesti huumorin kultaa."
Olavi Jama, Kaleva

"Palviaisen miehet ovat apeudessaan surullisen hahmon ritareita, joita seuratessa ei voi olla hymyilemättä."
**** / Anne Helttunen, Me Naiset

Isä, poika ja Pyhäranta

Palviainen, Jukka-Pekka

ISBN: 978-951-0-34597-9
EAN: 9789510345979
Kirjastoluokka: 84.2
Painos: 1
Painovuosi: 2009
Sidosasu: Sidottu
Sivumäärä: 248s
Koko: 210 x 148 mm
Kannen suunnittelu: Mäkiä, Tuula

Lataa kannen kuva

Kirjailijan tuotantoa





Tässä viime vuoden  10 myydyintä knigaa!

Madventures
Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku - Lahdenmäki, Ari
Mad Cook - Kulinaristinen seikkailukirja
Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku
Kalpeat sotilaat
Jaatinen, Pekka
Duudsonit - Jekkukirja
Niipola, Jani
Katseleminen
Mello, Anthony de
Kukkulan kuningas
Nesbø, Jo
Panssarisydän (Taskukniga)
Nesbø, Jo
Mad World - Seikkailijan Atlas
Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku
Cisse Häkkinen
Aaltonen, Honey
Sanat
Alanko, Ismo