kansikuva
hinta: 30,30 €

Maista, niin muistat

Koivukari, Tapio

Eeppisen kerronnan taitajana tunnettu Tapio Koivukari palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen lyhyempien tarinoiden pariin.

Koivukarin kertomuksia voisi luonnehtia viistoiksi, tai vistoiksi. Ihmisten toimia tuppaa ohjaamaan joko tietämättömyys tai ymmärtämättömyys. Toisinaan teot ovat peruuttamattomia, ja myös kauhistuttavia.

Niin, eikä todellisuus nyt välttämättä ole aivan sitä, miltä se sattuu näyttämään.

Tarinat ovat sävyltään tummia, mutta esimerkiksi niminovellissa järki jätetään sen verran porstuan puolelle, että naurullekin on sijansa. Novellin nimi viittaa psykovaikutteiseen margariiniin.

Koivukarin kielellinen tyylitaituruus tekee lukuelämyksestä hienon. Erilaiset rekisterit putoavat paikoilleen kuin ne olisivat aina olleet juuri siinä, juuri tässä yhteydessä.

Kirjailija Joni Skiftesvik kirjoitti Oulussa ilmestyvässä sanomalehti Kalevassa Koivukarin vuosi sitten ilmestyneestä romaanista Meren yli, kiven sisään muun muassa: ”Koivukari on taitava sanankäyttäjä. Hänellä on korvaa ja kykyä aidoille ilmaisuille.”

Maista, niin ahmit kaiken. Ja muistat pitkään.

Niin on kuin vanhat sanovat, että moni outo konnossa asuu.

Maista, niin muistat

Koivukari, Tapio

"On mustaa huumoria ja saippuasarjojen parodiaa, vaikutteita opettajattariksi opiskelevien päiväkirjaromaaneista ja Aino Kallaksen arkaaisista balladeista.

Omaksi suosikikseni nousee kuitenkin yllättäen tieteiskirjallisuudeksi muuttuva niminovelli Maista, niin muistat. Psykovaikutteinen seitsemännen sukupolven Vitund-margariini vaikuttaa juuri sopivan todelliselta tulevaisuuden tuotteelta markettien kylmähyllyihin.
Mari Viertola, Turun Sanomat

"Koivukari tavoittelee ajattomuutta tyylikkäillä kertomuksilla, jotka yllättävät monipuolisuudellaan. Hänelle maa ja vesi taitavat olla jopa ihmisiä tärkeämpiä kuvauskohteita, koska ne eivät muutu tai kehity samalla tavoin. Myös maaseudun ja kaupungin suhde on kirjailijalle tärkeä. Maagisilla näyillään hän tavoittelee ajattomuuden tuolle puolen..."
Jari O. Hiltunen, Satakunnan Kansa

"Viimeinen novelli Merisumu viittailee ovelasti edellisiin. Kun viittaus toimittajan rakkaussuhteeseen on luettu, sopii ryhtyä odottamaan kaikuja muista novelleista. Turhaan ei odota.
(...)
Henkilöt tavoittelevat parempaa elämää, ja kertoja tavoittelee Merisumun lopussa tavallista parempaa kerrontaa. Merisumu näyttää ensin novellilta, sitten luennolta ja lopuksi kaikkine huolellisesti oikeinkirjoitettuine dentaalispirantteineen kielileikiltä."
Kaisa Neimala, Suomen Kuvalehti

"Koivukarin novellit ovat kukin oma maailmansa, mutta niissä on yllättäviä linkkejä toisiinsa. Kertojana hän on taitava. Todellisuus ei ole ihan sitä miltä näyttää, eikä elämä muodostu koskaan sellaiseksi kuin oli ajateltu."
Leena Tuomela, Ilkka

"Balladi Liivinmaalta muodostuu lukuelämykseksi, jossa Koivukarin historiantuntemus ja siihen istuva kirjoittamisen tyyli sekä tarinan taitava kuljetus korostuvat mestarillisesti."
Antti Rouhio, Länsi-Suomi

"Suomenkieltä kuin Stradivariuksen rakentamaa instrumenttia kynällään soittava kirjailija matkaa nykypäivästä sujuvasti sisään maaorjuudenaikaisen liivinmaalaisen moision saleihin ja aina esi-isiemme myyttiseen maailmaan asti.

'Maista, niin muistat' viestittää myös paljon elämää nähneen ja kokeneen ihmisen elämänfilosofiaa ja sivistystä. Islannissa vietetyt rikkaat vuodet näkyvät Koivukarin tekstissä eräänlaisena saagamaisuutena, sillä on ihailtava kyky viedä mukanaan, saada lukija sisään tarinaan."
Asko Tanhuanpää, Uusi Rauma

"Koivukari osaa työstää novellinsa vihjeenomaisesti avautuvaan kerrontaan. Hän lataa ihmisten välille pinnanalaisia jännitteitä, jotka purkautuvat vasta novellin lopussa. Koivukari tekee tämän tietyllä vanhanaikaisella ja konstailemattomalla tavalla. Hän jättää sopivasti tilaa lukijan mielikuvitukselle.
(...)
Koivukari on luotettava ja ammattitaitoinen kertoja, joka jää paljon melua itsestään pitävien kirjailijoiden varjoon. Hänen sanottavansa aitous ja kerronnan sisäinen rehellisyys ansaitsevat kuitenkin tulla kuulluiksi laajemminkin."
Hannu Waarala, Keskisuomalainen

"Muutamat novelleista liittyvät löyhästi toisiinsa, mutta yleisesti ottaen ne ovat 'repaleisia' hattaroita. Ne eivät kylläkään mene lipuen ohitsemme vaan jäävät mielen sopukoihin tuumittaviksi ja pureskeltaviksi kuin niminovellin merkilliset ja omintakeisen huumorin höystämät makuelämykset konsanaan."
Pertti Ehrnrooth, Karjalainen

"Vuonna 1959 syntynyt raumalainen Tapio Koivukari kuuluu kiintoisimpiin prosaisteihimme. Hän yhdistää nii rohkeasti kuin harkitustikin perinteistä saaristolaiskerrontaa, satiirista veijaritarinaa sekä tarunomaista fantasiaa.
(...)
Koivukari preparoi taidolla suomea ja hakee sen rajoja ja ulottuvuuksia kuin runoilija. Teoksessa on jopa sanasto. Mikäs siinä, minulla tosin ei ilman sitäkään ollut mitään vaikeuksia ymmärtää Koivukarin nautittavaa tekstiä. Jo pelkästään tämän kokoelman ansiosta Koivukari kuuluu novellistiemme kärkeen."
Hannu Niklander, Kaltio (Oulu)

"Koivukarin kielellisesti rikkaat novellit jättävät tilaa ajatuksille ja oivalluksille. Ne ovat mukavalla tavalla vanhanaikaisia."
Ritva Kolehmainen, Kirkko ja koti (Kuopio)

"Maistoin uteliaana Tapio Koivukarin (s. 1959) uutta novellikokoelmaa Maista, niin muistat. Makunystyräni tunnistavat perinteisen saaristomeren suolan, viattoman kaurapuuron ja vadelmalehtiteen, turmiollisen madeiran sekä schokolad-vanukkaan. En myöskään ole tiedostamatta Hel-Vete -täysjyvävehnäjauhoa ja virkistävää Vitund-margariinia tuoreessa nisussa. Koivukarin loihtima makuelämys ei heti unohdu. Se taitaa olla peräti psykovaikutteinen.
(...)
Aiemman tuotannon yhteydessä kriitikot ovat kilvan ylistäneet Koivukarin kielellistä taituruutta. Maista, niin muistat -kokoelmankin kieli on konstailematonta ja taitavasti kytketty arkisten, ja samalla hämmästyttävien tarinoiden veturiksi. Se kuljettaa halki tuntemattomien maiden. Miljööt ovat tunnistettavia, mutta ihmisissä on jotakin outoa tai noloa – samalla jotakin hyvin tuttua ja totta.

Näiden novellien maistaminen kannattaa. Ainoa huono puoli on siinä, että viiden novellin paketti on nopeasti ahmittu."
Annina Karhu, Kiiltomato

"Koivukaria kiinnostaa arkaaisuus tyylikeinona, jota hän käyttää taiten. Hän sommittelee myös kertomusten juonen huolellisesti..."
Pertti Lassila, Helsingin Sanomat

"Koivukari on kekseliäs tarinankertoja, joka parhaimmillaan yltää sekä uskottaviin että ajatteluttaviin visoihin."
Lasse Koskela, Parnasso

Maista, niin muistat

Koivukari, Tapio

ISBN: 978-951-0-34498-9
EAN: 9789510344989
Kirjastoluokka: 84.2
Painos: 1
Painovuosi: 2008
Sidosasu: Sidottu
Sivumäärä: 184s
Koko: 203 x 137 mm
Kannen suunnittelu: Ruokonen, Martti

Lataa kannen kuva

Kirjailijan tuotantoa









Tässä viime vuoden  10 myydyintä knigaa!

Madventures
Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku - Lahdenmäki, Ari
Mad Cook - Kulinaristinen seikkailukirja
Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku
Kalpeat sotilaat
Jaatinen, Pekka
Duudsonit - Jekkukirja
Niipola, Jani
Katseleminen
Mello, Anthony de
Kukkulan kuningas
Nesbø, Jo
Panssarisydän (Taskukniga)
Nesbø, Jo
Mad World - Seikkailijan Atlas
Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku
Cisse Häkkinen
Aaltonen, Honey
Sanat
Alanko, Ismo