Missä aallot murtuvat
Koivukari, Tapio
Luodetuulen maan kaivattu jatko-osa!
Missä aallot murtuvat lähtee liikkeelle siitä, mihin Luodetuulen maa päättyi. Nyt ryhdytään seuraamaan Jan ja Sofia Erikssonin perhekunnan vaiheita. Tätä perhettä kohtaavat monenlaiset murheet, suuret onnettomuudet koettelevat uskoa tulevaisuuteen. Vaan sitkeitä ovat nämä ihmiset.
Vakavaa epiikkaa värittävät huumori ja tilannekomiikka. Inhimillisen arjen kuvaajana Koivukari suorastaan loistaa ja hänen kielensä on jälleen kerran omaa lajiaan: karhean kaunista, ja solisee kuin puro.
Tässä romaanissa vuodet virtaavat ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä ajoista läpi toisen maailmansodan, uuteen rauhan aikaan.
Missä aallot murtuvat on suuri kertomus Selkämeren rannikolta.
Tapio Koivukari (s. 1959) on raumalainen kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Saariston samurait (1988) toi ekoterrorismin aiheena suomalaiseen kirjallisuuteen ja herätti aikanaan ansaittua huomiota. Toisesta romaanistaan, Odinnin korppi (1990) hän sai Koskenkorva -palkinnon.
Kahden novellikokoelman jälkeen hän julkaisi vuonna 2002 viljalti kiitellyn romaanin Luodetuulen maa, omalajisensa sukusaagan Selkämeren saaristosta.
Saman sukukunnan tarinaa hän kertoo myös tässä romaanissaan.
Tapio Koivukari sai Nortamo -palkinnon vuonna 1999. Hän on kirjailijan toimensa ohessa saanut kiitosta myös suomentajana.
Missä aallot murtuvat
Koivukari, Tapio
Turun Sanomat
"Tapio Koivukarin teksti kulkee useimmiten jouhean verkkaisesti. Tapahtumat ja ihmiset kuvataan koruttoman lämpimästi, empaattisesti. Vauhtiakin kerrontaan tulee sopivasti silloin, kun on sen tarvis, huumoriakaan unohtamatta. Romaanin ihmistyypit jäävät lukijan mieleen lähtemättömästi. Ja henkilöitä tässä rannikon näytelmässä riittää viljalti. Kirjailija tuo nämä ihmiset luettavaksemme niin elävinä kuin he olisivat siinä näkyvillämme. Unohtumatonta tekstiä kerrassaan! Toivon mukaan lähivuosina saadaan jatkoa tälle mainiolle sukusaagalle."
Pertti Ehrnrooth, Karjalainen
"Henkilöidensä luonteet Koivukari saa parhaiten näkymään suhtautumisessa työntekoon, sekä tietysti murrevoittoisissa repliikeissä: '– Kalasta huonost ja pesäverkkon varsinki, jos teke semmost verkko ett o suar ko sein ja alinempaol melkke ylitse mittane.' (...) Osoittaessaan arvoa raumalaisten henkilökuvien kirjoittajalle, Hjalmar Nortamolle, Koivukari samalla puolustaa oman romaaninsa tehtävää: yhtä tärkeää on näyttää ihmiset osana yhteisöään kuin pohtia muutamien henkliöiden psykologiaa. Jollei jopa tärkeämpää."
Markku Soikkeli, Satakunnan Kansa
"Faktatiedot ja kieli ovat saaneet Tapio Koivukarin luomaan oman maailmansa, saaret, luodot ja Rauman kaupungin. Koivukari tuntuu hallitsevan täydellisesti sekä yleiskielen että Rauman murteen sanat, merkitykset ja sävyt, ja hän osaa mitoittaa murresanojen määrän niin, että kerronta on tyylikkäästi viime vuosisadan aikuista, mutta ei silti käy toisenmurteiselle liian vaikeaksi lukea. Hitaasti sitä luen, kuin ääneti ääneen, mutta mielelläni."
Kaisa Neimala, Parnasso
"Sukutarinan kuljettaminen todenmakuisesti kuvattujen elämänvaiheitten ja murrosten läpi on suorastaan mestarillista. (...) Tällä tekniikalla ja kielellä Koivukari onnistuu tuomaan esille jotain sellaista, johon virallinen historiankirjoitus ei riitä.”
Vesa Veikkola, Länsi-Suomi
"Missä aallot murtuvat panee kuuntelemaan jokapäiväistä säätiedotusta merenkulkijoille herkin korvin. Mutta meri on Koivukarille paitsi arkinen työmaa myös vertauskuvallisesti elämän peruselementti. Symboliikkaa mahtuu romaanin nimeenkin, kun aallot murtuvat ja monet ihmiskohtalot. Rauman murretta Koivukari käyttää vuorosanoissaan suvereenisti sävyttämään kerrontaa. Hj. Nortamon perinnettä ei ole hukattu."
Vesa Karonen, Helsingin Sanomat
"Huumori ja ilkikurisuus tuikkivat, ja työntekoa Koivukari kuvaa suorastaan rakkaudella, olipa kyse veneen moottorin korjaamisesta tai vaikka pitsin knypläyksestä. Radion tulosta Erikssonin huusholliin irtoaa hykerryttävä luku."
Eira Serkkola, Kirkko ja Kaupunki
"Äitinä lasten hukkuminen koskettaa rajummin kuin kirjan yhtä kantaäitiä, mutta niin tarina etenee, elämän ja kuoleman, rakkauden, mielisairauden ja sodan kuljettamina. Tosina, tapahtuneina. Aikakaudet ja historialliset yksityiskohdat esittäytyvät mitä hienoimmalla tavalla."
Annmari Salmela, Kotimaa
"Sukulaisuus Väinö Linnan Pohjantähti-trilogiaan tulee etsimättä mieleen. Hyviä historiallisia romaaneja ei ole liikaa. (...) – Ja suurin harha on luulla, että olemme viisaampia kuin ne, jotka ovat olleet täällä ennen meitä. Me vain emme näe omaa harhaamme. Näin päättää Koivukari erinomaisen romaaninsa. Jäämme odottamaan trilogian kolmatta osaa.
Irene Vehanen, Kiiltomato
"Tapio Koivukari on armoitettu meren kuvaaja. (...) Liioin ei voi vähätellä kerronnan psykologisia oivalluksia, vaikka pääpaino selvästi onkin sosiologisella ja mikrohistoriallisella puolella. Koivukari osoittaa, että myös perinteinen lukuromaani voi tarjota uusia ulottuvuuksia ja olla osa kirjalista kokeilua.
(...)
Koivukari oivaltaa paitsi murteen voiman myös sen rajoitukset: kun romaanin nuorukainen on palannut sotaväkireissultaan Turusta, tämä onkin siirtynyt käyttämään kirjakieltä. (...) Tapio Koivukari tarjoaa myös läheltä tarkastellen näkökulman maamme historiaan. Se on voinut olla merellisempää ja liikkuvampaa kuin mitä sisämaassa useinkaan välitetään muistaa."
Hannu Niklander, Etelä-Suomen Sanomat
Missä aallot murtuvat
Koivukari, Tapio
EAN: 9789510309537
Kirjastoluokka: 84 - KERTOMAKIRJALLISUUS
Painos: 1
Painovuosi: 2005
Sidosasu: Sidottu
Sivumäärä: 368s
Koko: 203 x 140 mm
Lataa kannen kuva









Tulosta
Lähetä linkki




