Pieniä uutisia, suuria aiheita

Valtakunnassa kohistaan taas. Johnny ei niinkään kohise, vaan  kertoo kolme pientä uutista eli onnittelee kolmea tekijäänsä – ja jokaista oikein hyvästä syystä.

 

Ensimmäiset onnittelut:

Tapio Koivukarille ensimmäisestä Kodiksamia-palkinnosta!

Palkinnon kehittäjä, myöntäjä ja tuomari on runoilija Heli Laaksonen. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 ohranjyvää. Palkintoperusteista: ”Ariasmanin tarina on valaankokoinen seikkailu, villi ja sydäntä rinnasta riipivä. Kieli on koivukarimaiseen tapaan hienosyistä ja väkevää – ja vetävän tarinan kahinoista on suorastaan vaikea tulla kesken kaiken pois ihmisten ilmoille. Vaikkei luulisi, entisaikain valaanpyynti ja meren poikien uljuus on mitä kiehtovinta! Tälle kirjalle voi ennustaa kansainvälistäkin huomiota.”

Romaani Ariasman ilmestyi syyskuussa ja sen saa hankittua omakseen hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Toiset onnittelut:

Jukka-Pekka Palviaiselle Topelius-palkinto -ehdokkuudesta!

Suomen Nuorisokirjailijat jakaa vuosittain parhaalle nuortenkirjalle Topelius-palkinnon. Knigailijana tunnettu Jukka-Pekka Palviainen julkaisi kuluvana vuonna ensimmäisen nuortenromaaninsa Joku vieraileva tähti (WSOY) ja pääsi oitis viiden ehdokkaan joukkoon.

Johnny Kniga julkaisee toukokuussa 2012 Palviaiselta uutuusromaanin John Lennonin valkoinen flyygeli.

Kolmannet onnittelut:

Sakari Kirjavaiselle elokuvasta Hiljaisuus!

Kirjavaisen ohjaama elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 9.12. peräti 40 kopion voimin. Hienon elokuvan on käsikirjoittanut Esko Salervo. Johnny kävi katsomassa elokuvan ennakkoon, ja hiiljaiseksi se veti. Ennustamme menestystä.

Kirjavaisen keväällä ilmestynyt romaani Tinaharkko on saatavilla kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Tähän kerääntyvät saatavilla olevat kevään uutuudet - myös uutuuspokkarit!

Niin korkealla pääskyset, ettei niitä nähdä voi
Edwardson, Åke
Berliini. Oppaana Roman Schatz
Schatz, Roman
Pahkasika. Jälkeenjääneet paperit
Paretskoi, Markku
Kylmä kuolema
Thompson, Jim